Baronalle varastotyöntekijäksi

Työpaikat / Baronalle varastotyöntekijäksi

Baronalle varastotyöntekijäksi

Hakuaika päättyy 10.12.2021

Vantaa Espoo Tuusula Kerava Helsinki Mäntsälä Porvoo Logistiikka/kuljetus/liikenne

Onko sinulle jo kertynyt varastoalan osaamista vai oletko vielä varastotyön untuvikko? Löydetään yhdessä juuri sinulle sopiva työpaikka, joka sopii osaamistasoosi. Meiltä nimittäin löytyy töitä kaikentasoisille osaajille.

Etsimme jatkuvalla tahdilla joukkojamme täydentämään motivoituneita työntekijöitä mielenkiintoisiin työtehtäviin eri puolille Uudenmaan aluetta logistiikka-alan asiakasyrityksiimme. Meillä on tarjolla sekä kevyempiä, että raskaampia työtehtäviä. Työn ohella voit siis aidosti treenata ja jättää salikortin hankkimatta. Työtehtävät ovat kaikenlaisia varaston perustehtäviä (keräys, pakkaus, hyllytys, hinnoittelu yms.) sekä tarjolla on myös vaativampia paikkoja esimerkiksi esimiestehtävissä. Työvuorot sovitetaan aikataulusi mukaan ja töitä on mahdollista tehdä aamu-, ilta- ja yövuoroissa.

Haemme henkilöitä pitkäaikaisiin ja kokoaikaisiin työsuhteisiin sekä myös lyhytaikaisiin keikkatöihin. Lisäksi etsimme osa-aikaista työtä hakevia työntekijöitä. Työtehtävämme sopivat kaikille työnhakijoille. Oletpa sitten opiskelija, välivuotta opiskeluista viettävä, juuri armeijasta kotiutunut, työtön tai työssäkäyvä. Voit olla myös vasta työurasi alussa tai jo kokenut logistiikka-alan ammattilainen. Tärkeintä on, että asenteesi on kohdillaan ja hoidat annetut työtehtäväsi tunnollisesti! Joissakin tehtävissä nuhteeton tausta on edellytys työn saamiselle.

Nyt kääritään hihat ja ryhdytään hommiin! Jätä hakemus ja työllisty kauttamme!