Lähihoitaja Wilhelmiinan hoivakotiin

Työpaikat / Lähihoitaja Wilhelmiinan hoivakotiin

Lähihoitaja Wilhelmiinan hoivakotiin

Harmillista, haku tähän työpaikkaan ehti jo päättyä.


Helsinki Terveydenhuolto/sosiaaliala Wilhelmiina Palvelut Oy

Helsingin Pikku Huopalahdessa sijaitsevassa Wilhelmiinassa on koteja ikäihmisten erilaisiin tarpeisiin, itsenäisestä asumisesta ympärivuorokautiseen hoivaan. Wilhelmiina on Miina Sillanpään omistama yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon yritys.

Hyvän hoivakodin tekevät hyvinvoivat hoitajat.

Wilhelmiinassa tämä ymmärretään. Hoitajien hyvinvoinnin eteen halutaan tehdä paljon ja henkilöstön toiveita kuunnellen.

Hyvä arki lähtee työvuorojen sujuvuudesta, joihin hoitajat saavat itse vaikuttaa. Työssä on myös mahdollisuus kehittyä ammattilaisena ja osallistua osaamisen kehittämiseen ja valmennuksiin. Työergonomian tärkeys on Wilhelmiinassa huomioitu ja sitä tuetaan hyvillä apuvälineillä. Mikäli TULE -vaivoihin tarvitsee apua, sitä saa välittömästi samassa talossa toimivilta Fysioksen ammattilaisilta. Wilhelmiinassa on aidosti mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja saada ääni kuulluksi erilaisten työryhmien ja laajennetun johtoryhmän kautta.

Vaikka raha ei aina ratkaise, niin henkilökuntaa palkitaan mm. hyvin suoritetuista tehtävistä, joilla on positiivisia vaikutuksia työyhteisöön, asiakkaisiin tai yritykseen. Tunnustuspalkkio voi olla jopa 600 € arvoinen korvaus. Työpäivää saattaa myös ilahduttaa lahjakorttiyllätys huomionosoituksena hyvästä työstä.

Palkkaus Wilhelmiinassa on TES-palkkaa korkeampi. Se sijoittuu keskimäärin 2450–2700 euron välille, riippuen työkokemuksen ja vuorolisien määrästä. Lisäksi työntekijä saa 300 euron rekrypalkkion uuden työsuhteen kunniaksi. Palkan päälle Wilhelmiina tarjoaa työsuhde-edut kulttuuriin ja liikuntaan sekä laajennetut työterveyspalvelut.

Wilhelmiinassa tullaan hyvin toimeen. Kuppikuntia ei ole, eikä niitä hyväksytä. Työkaveria kannustetaan ja työt tehdään tiiminä yhdessä asukkaiden kanssa. Huumori kukkii ja se värittää harmaimmankin arkipäivän!

Wilhelmiinaan on helppo tulla. Voit jättää autosi kotiin, sillä Pikku Huopalahteen on hyvät julkiset kulkuyhteydet monesta suunnasta. Työpäivät ovat savuttomia ja tauolle mennään mieluummin Wilhelmiinan oman ravintolan kakkupalan ja kahvin kanssa. Ravintolasta voit ostaa edullista ja hyvää ruokaa lounaalla tai jopa kotiin tai tilata juhlatarjottavat.

Etsimme edistykselliseen Wilhelmiinaan lähihoitajaa vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen.

Vaatimuslistamme on lyhyt. Edellytämme:

  • halua työskennellä juuri Wilhelmiinassa
  • lähihoitajan tutkintoa
  • tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa
  • sujuvaa suomen kielen taitoa

Tule työystäväksi Wilhelmiinaan!

Kun haet tänään, me olemme Baronalta sinuun yhteydessä jo seuraavana arkipäivänä! Työhakemuksen lähettäminen on helppoa ja aikaa siihen menee vain 4 minuuttia.

Barona Sote toimii rekrytoinnin yhteistyökumppanina ja valittu henkilö työllistyy Wilhelmiina Palveluille. Huomioithan, että hakemuksia käsitellään ja hakijoita haastatellaan heti haun käynnistyttyä. Haluamme turvata kaikkien terveyden, joten teemme kaikki haastattelut videohaastatteluina.

Liitäthän hakemuksen liitteeksi kuvan tutkintotodistuksestasi ja cv:n.

Taavetti Laitisen katu 4 katu, 00300 Helsinki

Kiinnostaisiko sinua jonkin näistä samankaltaisista tehtävästä?