Tuotannon osaaja

Työpaikat / Tuotannon osaaja

Tuotannon osaaja

Hakuaika päättyy 02.08.2021

Lahti Asikkala Heinola Sysmä Asennus/huolto Teollisuus/tuotanto Tekniikka Marttiini Oy

Haemme nyt Marttiinin tehtaalle Vääksyyn erinomaisia kädentaitoja omaavia tuotannon osaajia!

Puukkojen ja keittiöveitsien valmistus sisältää monia eri työvaiheita. Terien ja kahvojen valmistuksessa ensimmäiset vaiheet tehdään tuotantokoneilla, mikä vaatii teknistä osaamista. Tuotteiden viimeistely on puolestaan enemmän käsityötä ja kädentaitojen merkitys korostuu, kun oman kädenjälki näkyy valmiissa tuotteessa.

Menestyminen tuotannon osaajana edellyttää sitoutumista meidän korkeisiin laatuvaatimuksiimme. Hakemamme tuotannon osaajat ovat motivoituneita oppimaan, kehittymään ajan mittaan moniosaajiksi sekä kehittämään omaa työtään jatkuvasti. Käsityövaiheissa tarvitaan erinomaisia kädentaitoja. Tekninen pohjakoulutus (esimerkiksi puu- tai metallialan) on tehtävässä eduksi, samoin kokemus tuotannon työtehtävistä tai puun parissa työskentelystä.

Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä luonnonkauniissa Vääksyssä, kotimaisen huippubrändin parissa. Perehdytyksestä puukonvalmistuksen eri vaiheisiin vastaavat meidän kokeneet ammattilaiset. Tarjoamme henkilöstölle kilpailukykyiset työsuhde-edut sekä henkilökunta-alennukset. Työ on lähtökohtaisesti päivätyötä, mutta tuotantotilanteen sitä vaatiessa työskentelemme myös vuoroissa. Tehtävään valitut henkilöt aloittavat Baronan kautta määräaikaisella työsuhteella, mutta tarkoitus olisi tämän jälkeen siirtyä asiakkaan kirjoille vakituiseen työsuhteeseen. Voit aloittaa tehtävässä sopimuksen mukaan, mutta toivoisimme, että voisit aloittaa kuitenkin mahdollisimman pian. Työaika on pääsääntöisesti klo 7:00-15:30.

Jos työskentely kotimaisten sekä laadukkaiden tuotteiden parissa kiinnostaa, laitathan meille hakemusta mahdollisimman pian. Barona toimii rekrytoinnin yhteistyökumppanina ja vastaanotamme tehtävään hakemuksia ainoastaan järjestelmän kautta.