Aloitteleva mekaniikkasuunnittelija

Työpaikat / Aloitteleva mekaniikkasuunnittelija

Aloitteleva mekaniikkasuunnittelija

Harmillista, haku tähän työpaikkaan ehti jo päättyä.


Helsinki Tekniikka Teollisuus/tuotanto Suunnittelu

Oletko uraasi aloitteleva konetekniikan insinööri ja kiinnostunut mekaniikkasuunnittelun tehtävistä kansainvälisessä ympäristössä? Etsimme asiakkaallemme Helsinkiin mekaniikkasuunnittelijaa vakituiseen työsuhteeseen. Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus solmitaan Barona Teollisuuden sekä työntekijän välille. Tehtävässä toivottu aloitus on elokuussa tai sopimuksen mukaan.

Työssäsi vastaat asiakas- ja projektikohtaisesta tuotesuunnittelusta. Tuotat suunnitelmiisi liittyvää dokumentaatiota, jonka lisäksi toimit teknisenä asiantuntijana esimerkiksi tuotannon suuntaan. Tehtävä pitää sisällään myös tiivistä yhteistyötä niin sähkösuunnittelun kuin myös myynnin, tuotekehityksen ja oston kanssa.

Toivomme sinulta:

• Tehtävään soveltuvaa teknistä tutkintoa (insinööri tai DI)

• Työkokemusta teollisuuden tehtävistä, esimerkiksi asennuksista, suunnittelusta tai tuotannosta

• Kosketuspintaa 3D-suunnitteluun esimerkiksi koulun kursseilta, harrastuksista tai työelämästä

• Sujuvaa englannin ja suomen suullista sekä kirjallista osaamista

Tehtävä antaa hyvän alustan asiantuntijuutesi kehittämiselle kansainvälisessä työympäristössä. Et tule jäämään tehtävissäsi yksin, sillä saat tehtävään kattavan perehdytyksen sekä jatkuvaa tukea niin omalta tiimiltäsi kuin myös organisaation muilta osastoilta. Tiimissä vallitsee mukava ja rento työilmapiiri, jossa saat vapauden ja vastuun tehtäviesi hoitamiseen.

Kiinnostuitko? Hae tehtävää heti alla olevasta linkistä, sillä aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Lisätietoja tehtävästä antaa Barona Engineeringiltä Sally Tähkälä, p. 044 4915215, parhaiten tavoitettavissa tiistaisin kello 14–15.