Äkkilähtö varastotöihin!

Työpaikat / Äkkilähtö varastotöihin!

Äkkilähtö varastotöihin!

Hakuaika päättyy 20.06.2021

Vantaa Kerava Tuusula Logistiikka/kuljetus/liikenne

Haluaisitko päästä töihin nopeasti varastotehtäviin? Etsimme nyt Vantaalle, Tuusulaan ja Keravalle erilaisiin varastotehtäviin ja -ympäristöihin reippaita työntekijöitä.

Tarjolla on erilaisia keräily- ja pakkaamistehtäviä sekä viileissä (+4 asteisissa) että huoneenlämpimissä varastoissa eri puolilla Vantaata, Tuusulaa ja Keravan aluetta. Kohteisiin pääsee liikkumaan julkisilla kulkuvälineillä kätevästi ja tehtävissä pärjääminen ei vaadi aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä. Tehtävät sopivat sinulle, mikäli haluat oppia uutta tai tehdä jo ennestään tuttuja tehtäviä, ja viihdyt liikunnallisessa työssä. Useassa paikassa työt jakautuvat tasaisesti aamu- ja iltavuoroihin pääasiallisesti arkipäiville, mutta osassa tehtävistä on mahdollista työskennellä myös viikonloppuisin.

Tehtävät on tosiaan mahdollista aloittaa nopeallakin aikataululla ja tarjolla on eri pituisia työtehtäviä aina parin päivän keikoista aina muutaman kuukauden kesätöihin tai toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin asti. Mikäli kiinnostuit mahdollisuudesta päästä tutustumaan varastoalan erilaisiin työtehtäviin, niin jätä hakemuksesi pikimmiten. Avoimia paikkoja on useita, mutta tehtävät täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Haluamme turvata terveytesi ja varmistaa yhdenvertaisen haastattelukokemuksen hakijoille myös koronaviruksen aikana. Niinpä Baronalle hakeminen on helppoa myös poikkeuksellisessa tilanteessa. Rekrytoinneissa hyödynnämme puhelimen lisäksi videokysymyksiä tai -haastattelua. Se on vaivatonta ja turvallista!