Automaatioasiantuntija, Nevel Oy

Työpaikat / Automaatioasiantuntija, Nevel Oy

Automaatioasiantuntija, Nevel Oy

Harmillista, haku tähän työpaikkaan ehti jo päättyä.


Vantaa Tekniikka Teollisuus/tuotanto Asennus/huolto Nevel Oy

Tulethan Nevel Oy:hyn edistämään kiertotaloutta sekä nostamaan teollisuuden ja kuntien infrastruktuuri uudelle tasolle, sinä osaava ja innostunut automaatioasiantuntija. Nevel sijaitsee Vantaan Tikkurilassa toimistorakennus Dixissä. Voit aloittaa työskentelyn nopeasti tai sopimuksen mukaan. Tehtävä on vakituinen.

Automaatioasiantuntijan päätehtävänä on vastata uusien automaatioratkaisujen käyttöönotosta Nevelin tuotantoympäristössä eli lämpö- ja voimalaitoksissa. Lisäksi vastaat myös automaatiojärjestelmiin liittyvistä huolto- ja kehitystehtävistä erilaisissa ympäristöissä sekä toimit projekteissa alasi asiantuntijana.

Nevelin käyttökeskus, josta laitoksia ohjataan etänä, on Vantaalla mutta tehtävä edellyttää myös laitoksissa liikkumista koko Suomen alueella ja jonkin verran Ruotsissa. Matkapäiviä on noin kahdesta neljään kuukaudessa. Työn luonne antaa sinulle mahdollisuuden organisoida ja aikatauluttaa työtehtäviä itsenäisesti.

Tehtävässä menestyminen edellyttää:

• Teknistä koulutusta, esim. automaatioinsinööri

• Vähintään kolmen vuoden kokemus erilaisista automaatiojärjestelmistä

• Kokemusta PLC- ja käyttöliittymän ohjelmoinnista, esim. Siemens, Valmet tai iFix osaamista

• Hyvää suomen ja englannin kielen taitoa

• Ajokorttia ja halua liikkua työn puitteissa.

Eduksi katsotaan kokemus lämpö- ja voimalaitosympäristöistä sekä ruotsin kielen taito.

Voit olla hakemamme henkilö, jos sinulla lisäksi on vahvat yhteistyö-, viestintä- ja ongelmanratkaisutaidot. Työskentelytapasi on itseohjautuva ja systemaattinen ja nautit mahdollisuudesta kehittää osaamistasi.

Ville, automaatioasiantuntija; ” Siirryin tänne teollisuudesta ja olen päässyt oppimaan paljon uutta! Parasta on ollut, kun olen päässyt työskentelemään erilaisten ratkaisujen parissa ja kehittämään uutta. On erilaisia ratkaisuja, ei samanlaisia päiviä.”

Nevel tarjoaa sinulle aidosti vaihtelevan tehtävän ja mahdollisuuden toimia ”vastuu ja vapaus” periaatetta noudattaen alansa vahvojen ammattilaisten organisaatiossa.

Lisätietoja tehtävästä antaa tarvittaessa Barona Engineeringin Kristiina Vormala (040 837 4019), parhaiten tavoitettavissa torstaisin klo 13-14.