Sähkösuunnittelija 2.0

Työpaikat / Sähkösuunnittelija 2.0

Sähkösuunnittelija 2.0

Harmillista, haku tähän työpaikkaan ehti jo päättyä.


Helsinki Tampere Suunnittelu Tekniikka Creators Oy

Haemme kahta uutta sähkösuunnittelija 2.0:aa, jotka haluavat tehdä insinöörityötä uudella tavalla.

Koronakriisistä huolimatta liiketoimintamme on kasvanut ja etsimme kahta uutta sähkösuunnittelijaa joukkoomme. Vajaan kolmen vuoden aikana yhteisömme on kasvanut start-upista jo yli seitsemänkymmenen kovan osaajan vakavasti otettavaksi konsulttitoimistoksi.

Haemme modernin lähestymistavan omaavaa sähkösuunnittelija, koska pyrimme tekemään insinöörityötä uudella tavalla. Suunnittelijan rooli Creatorsilla edellyttää teknistä koulutusta sekä luovaa ja itseohjautuvaa asennetta, sillä työntekijämme määrittelevät hyvin pitkälti itse omat aikataulunsa, työpaikan sijainnin sekä työajat. Aikaisempi kokemus suunnittelutyöstä ei ole välttämätöntä, mutta toivottavaa. Meillä pääset vaikuttamaan tuleviin projekteihisi aina myynnistä toteutukseen.

Toimipisteesi voi olla Helsingissä tai Tampereella. Toivomme aloitusta vielä ennen kesälomia, mutta tarvittaessa voimme aloittaa yhteistyön myös vasta elokuun alussa. Mikäli olisit halukas kuulemaan lisää meistä, asiakasprojekteistamme tai tarkemmista työtehtävistä, ole yhteydessä Henriin (043 824 4822 tai henri@creators.fi) tai haasta meidät etänä NHL21-otteluun.

Lisätietoja meistä löytyy myös osoitteesta: https://creators.fi/fi/liity/.